Kuvaus
Vasemmistoliitto julkaisee suositun ja jo perinteisen kulttuurikalenterin vuodelle 2026.
Vuonna 2026 kalenteritaiteilijamme on Raana Lehtinen (s. 1990). Lehtinen on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee pääsääntöisesti öljyvärimaalauksen parissa. Hän kuvaa teoksissaan usein itseään ja läheisiään merkityksellisiksi kokemissaan tilanteissa ja paikoissa. Lehtinen on kiinnostunut siitä, miten kohtaamme toisemme ja ympäristömme.
Lehtinen on valmistunut vapaasta Taidekoulusta v. 2019 ja Kuvataideakatemiasta Kuvataiteen maisteriksi v. 2024. Lehtinen on pitänyt aktiivisesti näyttelyitä vuodesta 2020 lähtien, ja hänen teoksiaan on hankittu Tampereen Taidemuseon ja Kansallisgallerian kokoelmiin. Lehtinen valittiin Taidekeskus Salmelan Vuoden nuoreksi taiteilijaksi v. 2024. Hänet tunnetaan myös muusikko Antti Aution kanssa tekemästään yhteistyöstä.
Kalenterimme on tuttuun tapaan hieno esine jokaisen kodin tai toimiston seinällä!




